20.11.1999 Salikilpailut ja SM finaalit Porissa.

Lauantaina 20 päivä marraskuuta, käytiin laatuaan ensimmäiset salikilpailut Porissa. Salikilpailuiden kohokohta oli tietysti kaksi SM - finaalia joissa myös yleisö lämpesi kannustamaan suosikkejaan. Illan alkupään otteluissa nuoret ottelijat kartuttivat kokemustaan, mutta otteluiden kuluessa kehään alkoi nousta taitavempia ottelijoita.
Vähemmän kokeneemmasta joukosta ainakin vasenkätinen Mika Hatakko Salosta ja Jari Hirvasvuo Helsingistä, esittivät muutamaan otteeseen taitavia suorituksia. Toki yleisö sai myös nauttia muidenkin salikilpailijoiden ja etenkin kokeneempien ottelijoitten suorituksista.
Ilta huipentui muay thain SM-finaaleihin ja varsinaisia otteluita nähtiin kaksi kappaletta. Ensimmäiseksi Suomen mestaruus vyöllä palkittiin - 63,5 kg:n Tampereen Rami Mezian, joka ei valitettavasti saanut otella yhtään ottelua. Hän oli sarjansa ainut osanottaja.


Turun Niko Aurala kohtasi sarjassa - 54 kg Tampereen Juha Penttilän. Kolme ensimmäistä erää menivät varovaisen tunnustelun merkeissä, sillä olihan tämä molemmille ottelijoille ensimmäinen 5 x 3 minuutin ottelu. Juha Penttilä saikin vahvempia osumia perille kuin Turun Aurala ja näin turkulainen joutui tyytymään kakkossijaan. Voitto siis 3 - 0 Juha Penttilälle.

- 57 kg:n SM - finaalissa kohtasivat Samuli Lindström Turusta ja Jari Lehikoinen Tampereelta. Ottelu alkoi tunnustelevasti kaksi ensi erää, mutta kolmas erä olikin sitten täynnä jännitystä. Pitempi Samuli Lindström hallitsi selvästi ottelun kolmea viimeistä erää ja etenkin polvet tekivät hallaa Jari Lehikoiselle. Turkulainen voitti kaikin tuomariäänin Suomen mestaruuden
( 50 - 47, 50 - 47 ja 50 - 48 ).


Tulokset, voittajat paksummalla:

 1. Mika Jalonen   1 - 2     Christian Nurmi
      
           Salo         - 67 kg       Espoo

 2. Tomi Tikkanen   1 - 2    Matias Kallio
       
        Pori            - 71 kg     Helsinki

 3. Tomy Helenius  0 - 3     Aki Parkkari
      
             Pori          - 71 kg      Helsinki

 4. Heikki Nivanlinna  0 - 3 Johannes Jokinen
      
          Salo             - 81 kg      Joensuu

 5. Samu Martikainen  1 - 2  Jari Helminen
      
            Helsinki         - 81 kg      Salo

 6. Mika Hatakko    3 - 0   Tomi Södergård
        
         Salo            - 75 kg          Pori

 7. Antero Hyrynen    tasan   Santtu Tullinen
     
          Helsinki          - 63,5 kg          Joensuu
 

Suomen mestaruus ottelut
------------------------------------------------------------------------------------------------

Niko Aurala    0 - 3    Juha Penttilä
Turku         - 54 kg      Tampere

Samuli Lindström   3 - 0  Jari Lehikoinen
Turku             - 57 kg       Tampere
------------------------------------------------------------------------------------------------
 

 10. Marko Säkkinen    2 - 1    Ari Outinen
      
            Lohja             - 71 kg     Helsinki

 11. Jari Hirvasvuo    3 - 0   Ville Nikkinen
           Helsinki         - 57 kg   Salo

 12. Tomi Karttunen    tasan   Riku Rahikkala
      
          Pori                  - 71 kg         Lohja
 

 27.11. Töölön kisahallissa 5  SM-finaalia ja ammattilaisten MM-ottelu !