KANSALLINEN THAINYRKKEILYILTA TURKU 27.4.2002


    Suomen vanhin ja legendaarisin seura, Turun Thaiboxing Club, järjesti yhdet vuoden kovatasoisimmista thainyrkkeilykisoista. Alussa nähtiin viisi vauhdikasta amatööriottelua, joissa seurojensa tulevaisuuden lupaukset osoittivat taitavuutensa.

    Kuudes ottelu oli jo kansallista huipputasoa. Ottelussa parin vuoden takainen Suomen mestari, Turun Juha Penttilä kohtasi Joensuun Santtu Tullisen. Ottelu alkoi kummankin tarkkaillessa toisiaan ja vältelessä virheitä. Kolmannessa erässä pyrki painostamaan Tulllista alapotkuilla. Loppu kohden alkoi näyttää siltä, että parempi kuntoinen Tullinen veisi ottelun nimiinsä kuten tapahtuikin, otteluvoitto Tulliselle tuomariäänin 3-0.

    Seuraavassa ottelussa kohtasivat Joensuun takavuosien SM-hopeamitalisti Marko Laakkonen ja Tampereen Mikko Nykänen. Nykänen piti aloitteet hallussaan kautta linjan, mutta ei ollut vielä teknisesti niin taitava kuin kokeneempi Laakkonen. Voitto Joensuuhun tuomariäänin 3-0. Voittonsa ansiosta Laakkonen karsii Kings Cupiin, Bangkokiin.

    Kahdeksannen ottelun lopputulos oli ratkaisematon, koska oli kyseessä oli tasoitusottelu kovakuntoisen turkulaisen Topi Helinin (kaksinkertainen SM-kultamitalisti) ja helsinkiläisen Jarkko Steniuksen välillä.

    Illan pääotteluun astui vahvasti motivoitunut, tämän paras suomalainen thainyrkkeilijä, maailmanmestari, Helsingin Petri Martinez. Ottelussa oli jo ennakkoon tunnelma korkealla, koska edellisestä Martinezin Suomen ottelusta oli jo aikaa. Martinezista tiedettiin heti alkuun, että hän on erittäin hyvässä kunnossa, ulkomaanleirit ja ottelumatkat olivat tehneet tehtävänsä. Martinezin vastustajaksi asettui David McLellan Bronxista, New Yorkista. Ottelijoiden oli painoeroa yli kaksikymmentä kiloa McLellanin eduksi, mutta oli jo alussa tiedossa, ettet painoerolla tätä ottelua tulla ratkaisemaan.

    Kumpikin lähti ottelemaan tosi mielellä heti ensi erästä alkaen. McLellan pyrki massiivisempana raskailla lyönneillään ratkaisemaan ottelua heti alkuun. Ammattilaisten maailmanmestaruusotteluun tähyävä Martinez kumminkin hoiti tilanteet ammattimiehen tyylikkyydellä -McLellanin lyönnit osuivat suojaukseen. Martinez ei tyytynyt vain suojaamaan, vaan kuittasi tilanteet nopeilla alapotkuilla. McLellan oli koko ottelun alusta alkaen "askeleen jäljessä", mutta se tuntunut häntä haittaavan niin taistelutahtoinen hän oli. Toinen erä noudatti pitkälti ensimmäisen kaavaa: Martinez vastasi McLellanin lyönteihin tarkoilla alapotkuillaan, tarttui niskasta kiinni ja sai erittäin hyviä polvipotkuja perille McLellanin keskivartaloon. Viimeistään tässä vaiheessa oli jo katsojille selvää kuinka tulee käymään.

    Neljänteen erään mennessä Martinezin kylvämät alapotkut ja vahva lähiottelun hallinta olivat jo niittäneet satoa, joten McLellan alkoi olla valmista kauraa. Martinezin ylivoima kaikilla ottelu osa-alueilla oli selvää pässinlihaa, joten ottelu päättyi tuomarin keskeytykseen. Täysi tunnustus on kyllä annettava ennakkoluulottomalla ja huimapäiselle McLellanille, sen verran häneltä taistelutahtoa löytyi. Seuraavaksi koko Suomen thainyrkkeilyä seuraava yleisö jää jännityksellä odottamaan kuka on Martienzin tuleva vastustaja ja onko seuraava jo ammattilaisten maailmanmestaruusottelu.

    Timo Toiviainen
    Suomen Muay Thai - liitto ry - tiedottaja



    TULOKSET, VOITTAJAT PAKSUMMALLA

    Ottelut 3x2min:
    1. -51kg Katariina Koski, Turku TBC - Sirpa Nirho, Combat Academy 0-3
    2. -71kg Jacob Granqvist, Turku TBC - Markku Rajahuhta, Porvoo TBC 3-0
    3. -67kg Aki Virko, Turku TBC - Tommi Pitkälä, Helsinki TBC 0-3
    4. -81kg Kalle Sarkki, Turku TBC - Ville Björbacka, Combat Academy 3-0

    Ottelut 5x2min:
    5. -67kg Jani Lehtola, Turku TBC - Jari Sietiö, Tampere Thaiboxing Club TASAN
    6. -63,5kg Juha Penttilä, Turku TBC - Santtu Tullinen, Joensuu Muay Thai Club 0-3

    Kings Cup karsinta 5x2min:
    7. -75kg Marko Laakkonen, Joensuu Muay Thai Club - Mikko Nykänen, Chitalada 3-0

    Ottelut 5x2min:
    8. -86kg Topi Helin, Turku TBC - Jarkko Stenius, Gladiators Gym Tasoitus

    Ottelut 5x3min:
    9. -75kg Petri Martinez, Helsinki TBC - David McLellan, Bronx New York TKO4


    Seuralyhenne TBC = Thaiboxing Club



    Sirpa Nirho vs. Katariina Koski


    Tommi Pitkälä


    Aki Virko vs. Tommi Pitkälä


    Jacob Granqvist vs. Markku Rajahuhta


    Jani Lehtola vs. Jari Sietiö


    Kalle Sarkki vs. Ville Björbacka


    Juha Penttilä vs. Santtu Tullinen


    Mikko Nykänen vs. Marko Laakkonen


    Juha Penttilä


    Jarkko Stenius


    Topi Helin


    Topi Helin vs. Jarkko Stenius


    Topi Helin


    Petri Martinez


    Petri Martinez vs. David McLellan


    Petri Martinez vs. David McLellan


    Petri Martinez