|
THAINYRKKEILYN SM - SEMIFINAALIT 18.11.2000
Muay Thain eli thainyrkkeilyn miesten Suomen mestaruuskilpailut olivat edenneet lauantaina 18.11. semifinaalivaiheeseen. Kolmatta kertaa järjestettävät Muay Thain Suomen mestaruuskilpailuiden smifinaaliottelut olivat odotetun korkeatasoiset. Suomen Muay Thai liiton vuotuisiin SM – kilpailuihin osallistui myös kaksi lajin amatöörien maailmanmestaria Helsingin Petri Martinez ja Porvoon Mika Pietilä. Muay Thain suomalainen huippuosaaminen ei rajoitu pelkästään näiden kahden ottelijan harteille, vaan lähes joka sarjassa on kasvamassa uusia kykyjä kansainvälisiin kehiin joka tuli todistettua semifinaaliotteluissa. Sarjan alle 60 kiloa Rovaniemeläinen Mika Rauhala osoitti edelleen olevansa sarjan kovimmista haastajista mestariksi. –98 vuoden Suomen mestari Rauhala peittosi vahvuudellaan Joensuulaisen Santtu Tullisen kaikin tuomariäänin 3 – 0. Saman sarjan toinen semifinaaliottelussa kohtasivat turkulainen ja Samuli Lindström ja tamperelainen Jari Lehikoinen. Viime vuoden Suomen mestari Lindström voitti tilanteen toisen perään alun kangertelun jälkeen. Lehikoisen kuntopohjan pettäessä oli tuomareiden helppo julistaa Samuli Lindström finaalivastustajaksi Mika Rauhalalle. 1999 amatöörien maailmanmestari Mika Pietilä kävi hakemassa Thaimaan harjoitusleireiltä kuntoa SM -kilpailuihin ja se näkyi kehässä. Kokemattomampi espoolainen Christian Nurmi sai tuta koko tekniikkaarsenaalin Pietilän selvitessä lähes osumitta. Loppua kohden Mika Pietilä ei hakenut voimaosumia vaan tyytyi "kikkailemaan". Suvereeni Pietilä jatkoon äänin 3 – 0. 67 – kiloisissa tämän vuoden nuorten (alle 18 v.) Suomen mestari porilainen Tomi Karttunen esitti laadukasta Muay Thaita. Hänen lihaksikkaampi vastustaja Hannu Vappula ei kyennyt käyttämään kokoaan hyödyksi vaan menetti tilanteista "kontrollin" ja joutui Karttusen teknisien suoritusten kohteeksi. Karttunen finaaliin 3 – 0. Toisessa saman sarjan semifinaaliottelussa kohtasivat Porvoon Ari Pitkänen ja Tampereen Mika Kurjanen. Röyhkeästi päälle painanut Kurjanen joutui lähiottelussa suuriin ongelmiin lähellä vahvan Pitkäsen painaessa Kurjasen päätä alas samalla suorittaessaan vahvoja polvipotkuja vastustajansa vartaloon. Kurjanen vaihtoikin taktiikkaa ottelemalla vain kaukaa, mutta ajautui väistämättä lyöntien jälkeen lähiotteluun jossa Pitkänen olikin elementissään. Finaaliin Ari Pitkänen tuomariäänin 3 – 0. Alle 71 kiloisissa Porin Jarni Marila ja Rovaniemen Juhani Kivipuro ottelivat kohtalaisen tasaisen ottelun, mutta loppua kohden Marilan vahvuus ja kehäkokemus veivät voiton nuoremmasta Kivipurosta. Saman sarjan toista ottelua ei oteltu, koska Petri Martinezin vastustaja antoi luovutusvoiton. Sarjaa ylempänä 75 kiloiset kisasivat seuraavasti. Marko Laakkonen Joensuusta vei voiton Tampereen Mikko Nykäsestä. Laakkonen voi voiton potkutilanteista vaikka kunto näytti hiipuvan loppua kohden. Toisessa saman sarjan ottelussa helsinkiläiset saman seuran Jussi Savolainen ja Teppo Valtonen eivät antaneet seurakaveruutensa häiritä ottelua. Nyrkkeileväisempi Savolainen ei juurikaan läpäissyt Valtosen teknisesti taitavia ja fyysisesti vahvoja potkuja vaan pysähtyi niihin kuin täi tervaan. Siitäkään huolimatta Savolainen ei antanut kotiseuransa tiloissa otellun ottelun valua hukkaan vaan antoi kaikkensa. Valtosen etumatka oli liian suuri joten tuomareitten oli helppo nähdä Teppo Valtonen voittajaksi äänin 3 – 0. 81 – kiloisissa Tampereen Sauli Janhunen kohtasi Lappeenrannan Teppo Laineen. Toisen erän jälkeen Janhusen kuntoi alkui osoittaa hiipumisen merkkejä ja erät alkoivat mennä Laineelle. Kaksi viimeistä erää olivat Laineen näytöstä Janhusen kunnon ollessa lopussa. Ottelusta Teppo Laine finaaliin. Turun Topi Helin ja Helsingin Mikko Becker antoivat myöskin isoiksi mieheiksi yleisölle reippaasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Toisessa erässä vaaran hetket koki Becker joka lyödessään pudotti etummaisen käden suojauksen josta Helin kuittasi takajalan yläpotkullaan. Kanveesissa käynnin ja luvunlaskun jälkeen Becker osoitti taistelijan luonnetta antamalla hyökkävälle Helinille ryppään kipeitä alapotkuja. Loppua kohden turkulaisen etumatka piteni eikä Becker löytänyt enää uutta vaihdetta. Ottelu päättyi Helinen voittoon tuomariäänin 3 – 0. 57 – kilon ja yksi 63,5 kilon ottelut jouduttiin perumaan sairastumisen johdosta, jolloin vastustajat saivat luovutusvoiton ja pääsivät suoraan finaaliin. Muay Thain Suomen mestaruuskilpailut otellaan 11.12. helsingin urheilutalolla.
SM – SEMIFINAALIT HELSINKI 18.11.2000 - 57 kg Jari Hirvasvuopio, Helsinki Thaiboxing Club ry VS. Ville Nikkinen, Salo Thaiboxing Club ry LUOVUTUS - 60 kg Mika Rauhala, Rovaniemi Muay Thai ry VS. Santtu Tullinen, Joensuu Muay Thai Club ry 3 - 0 - 63,5 kg Mika Pietilä, Porvoo Thaiboxing Club ry VS. Christian Nurmi, Espoon Kehähait ry 3 - 0 - 67 kg Tomi Karttunen , Pori Thaiboxing Club ry VS. Hannu Vappula, Lahti Thaiboxing Club ry 3 - 0 - 71 kg Jarno Marila, Pori Thaiboxing Club ry VS. Juhani Kivipuro, Rovaniemi Muay Thai ry 3 - 0 - 75 kg Marko Laakkonen, Joensuu Muay thai Club ry VS. Mikko Nykänen, Chitalada Finland ry 3 - 0 - 81 kg Sauli Janhunen, Tampere Thaiboxing Club ry VS. Teppo Laine, Lappeenrannan Kickboxing Club ry 0 - 3
|