In english

Syyskokouksen satoa 6.11.2010

13. Toukokuuta 2010 11:06

Suomen Muay Thai -liitto ry:n syyskokous pidettiin lauantaina 6.11. Lahdessa. Paikalla oli edustajia noin 10 eri seurasta. Seuraavassa lyhyt yhteenveto syyskokouksessa tehdyistä tärkeimmistä päätöksistä.

         

  • Uusiksi jäseniksi SMTL ry:n hallitukseen valittiin Katarina Perkkiö Helsingistä sekä Tapio Ryhänen Oulusta. SMTL ry:n hallitus vuodelle 2011 näyttää siis seuraavalta:

Janne Talja, puheenjohtaja

Viktor Rantala, varapuheenjohtaja

Mika Pietilä

Katarina Perkkiö

Tapio Ryhänen

 

  • Liiton varsinaisten jäsenten, eli seurojen jäsenmaksua päätettiin korottaa 350 euroon. Pienet, alle 20 jäsenen seurat voivat kuitenkin anoa halvempaa jäsenmaksua.

 

  • Liiton uusiksi varsinaisiksi jäseniksi hyväksyttiin RNC Sport Club ry Hyvinkäältä sekä Kouvolan Thai-Kickboxing Club ry. Molempien jäsenyys astuu voimaan vuoden 2011 alussa.

 

  • Päätettiin liiton alaisten amatöörikilpailujen järjestämismaksusta, jonka kilpailuijen järjestäjät sitoutuvat maksmaan liitolle;

Salikilpailut: 100 €

Isommat kilpailut, kansalliset tai kansainväliset: 250€

Suomenmestaruuskilpailujen finaalt: 2000€

Mikäli kilpailut tuottavat tappiota, on järjestäjillä oikeus anoa vapautusta järjestämismaksusta.

 

  • Päätettiin nostaa liiton lisenssimaksua 30 euroon. Muutos astuu voimaan seuraavalla lisenssikaudella, eli syyskuusta 2011 lähtien.

 

 

 

 

 
Uutisarkistoon