Suomen joukkue valmiina EM-kisoihin
Roomassa, Italiassa 25–30 päivänä toukokuuta käytäviin EM-kilpailuihin matkaa suomesta nuori ja iskukykyinen joukkue. Suomen joukkueen kokoonpano näyttää seuraavalta:
Naiset:
-45kg Lotta Loikkanen, Chitalada
-48kg Heli Salapuro, Chitalada
-60kg Tuija Jyrkkiö, TTBC
Miehet:
-63,5kg Jukka Kyynäräinen, Chitalada
-67kg Teemu Hellevaara, Chitalada
-71kg Antero Hynynen, KOTR
Joukkueen huoltajiksi lähtevät Janne Talja, joka toimii samalla joukkueen johtajana, sekä Pertti Nurmi, Milja Heino ja Kai Heikkilä. Tuomariksi lähtee Olli Laaksonen.
IFMA-liiton alaisuudessa järjestettävistä EM-kisoista on luvassa erittäin kovatasoiset, sillä kisoihin odotetaan osallistuvan useita kymmeniä maita. Kovimmat ottelijat tulevat luultavasti entisistä itä-blokin maista, kuten Venäjältä, Ukrainasta sekä Valko-Venäjältä, mutta myös monista muistakin maista on odotettavissa kovat joukkueet, joten yhtäkään vastustajaa ei ole syytä aliarvioida.
Viime vuonna Suomi saavutti EM-kisoista kaksi kultamitalia Katarina Perkkiön ja Anna Willbergin toimesta sekä yhden pronssimitalin Pasi Luukkasen tuomana. Tänä vuonna yksikään viime vuoden menestyjistä ei ole mukana selkeästi nuorennusleikkauksen kokeneessa joukkueessa. Ainoastaan Antero Hynynen on mukana entisistä arvokisamitalisteista.
Viime vuoden menestyksen toistaminen tulee olemaan Suomen joukkueelta kovan työn takana. Kaiken mennessä kohdalleen voidaan kuitenkin mitaleita odottaa. Naisten puolella mitaleille pääsy lienee jopa todennäköistä, mutta myös miehet voivat onnistuessaan tuoda metallia matkamuistoksi. Nähtäväksi jää miten Suomen joukkueelle käy.
