In english

Suomen joukkue EM- ja Euroopan Cup-kisoihin

23. Kesäkuuta 2012 18:44

Amatöörien EM-kisat järjestetään jo peräkkäisenä vuotena Turkin Antalyassa 16.-22.4. ja samaan aikaan järjestetään myös Euroopan Cup. Suomi on lähettämässä paikan päälle 15-henkisen kisajoukkueen, joka koostuu kokeneiden arvokisamitalistien lisäksi aimo annoksesta nuorta verta.

Tämän vuotisesta EM-joukkueesta Helsinki Thaiboxing Clubin Anna Willberg voitti viime vuonna EM-kultaa ja Helsingin King Of The Ringin Antero Hynynen sekä Porvoo Thaiboxing Clubin Gia Winberg saavuttivat pronssia. Nuorten EM-kisoihin lähtijöistä Lahti Thaiboxing Clubia edustava Ossi Kokkoniemi puolestaan saavutti viime vuonna pronssia nuorten MM-kisoissa. Heiltä voidaan viime vuoden menestyksen perusteella odottaa menestystä tänäkin vuonna. Uudet maajoukkuevahvistukset ovat esittäneet hyviä otteita kansallisella tasolla ja lähtevät nyt hakemaan menestystä kovatasoisista kansainvälisistä kehistä.
 
Suomen Muay Thai liitto ry:n nimittämiksi huoltajiksi lähtevät Jaakko Dahlbacka, Pasi Luukkanen ja Antti Naakka. Twins Finlandin ja Fight Factoryn tuella kisoihin lähetetään myös urheiluhieroja Sini-Marja Heikkinen, joka toimii koko joukkueen huoltajana ja hierojana.
 
Kisajoukkue

EM Miehet:
-63,5kg Kari Viinikainen
-67kg Antero Hynynen

EM Naiset:
-45 kg Kati Kaareskoski
-48 kg Tessa Kakkonen
-57 kg Gia Winberg
-63,5 kg Anna Willberg
-71kg Edla Niemi

Nuoret EM:
-60kg Jimi Bergskaug
-63,5kg Ossi Kokkoniemi
-67kg Pok Jääskeläinen

EM Cup nuoret:
-57kg Jesper Håkansson
-67kg Teemu Lindgren

EM Cup miehet:
-60kg Elias Granath
-67kg Jari Ollonen
-75kg Samuli Närhi

 
Uutisarkistoon