In english

Jomhod ja Pietilä voittoihin

29. Toukokuuta 2002 21:00
Helsingissä 28.9. järjestetyssä Muay Thain ammattilaisillassa 69.90kg:n WMC:n ammattilaisten maailmanmestari Jomhod Kiatadisak päätti komean uransa Suomen maankamaralla tyrmäysvoittoon ensimmäisessä erässä. Vastustajanaan hänellä oli virolainen Tarmo Rahuoja, joka on otellut ja harjoitellut myös Thaimaassa. Viimeisessä ottelussaan Suomessa Jomhod ei kauaa tavalliseen tapaan herkutellut, vaan päätti ottelun tylysti ensimmäisen erään. Rahuoja sai vartaloonsa tulisen etujalan potkun, joka puhalsi ns. ilmat pihalle, jolloin ottelu oli ohi heti kättelyssä. Yleisö palkitsi "Kehän kuninkaan" jäähyväisottelun raikuviin aplodeihin tämän ollessa silminnähden otettu eleestä. Jomhod ottelee vielä kuitenkin loppuvuonna Euroopassa. Suomen Muay Thai-liitto kiittää lämpimästi Jamlong Thottingia ( Jomhod Kiatadisak ) pitkästä yhteistyöstä ja toivottaa hyvää jatkoa! Mika Pietilä kohtasi tanskalaisen Muedin Idrizin ja otti flunssaisena pistevoiton, vaikkakaan ei pystynyt sairauden vuoksi antamaan parastaan. Tanskalainen Muedin yritti alussa kovilla lyönneillään ottaa luulot pois Porvoon taiturilta, mutta "Pietu" ei astunut kylvettyihin miinoihin. Lähiottelussa Pietilä iski muutamaan otteeseen terävästi kyynärpäällä saaden Muedinin perääntymään. Ottelun loppua kohti pistevoitto kasvoi sinivalkoiseen kulmaan ja ottelun lopputulos 3-0 Pietilälle oli odotettu. Mika valitteli ottelun jälkeen, että hän tunsi sairauden vuoksi itsensä heikoksi ja ei ollut tyytyväinen sen vuoksi otteluun. Ammattimiehen ottein Pietilä otteli sairaanakin, joka on jo sinänsä hatunnoston arvoinen suoritus.
 
Uutisarkistoon