Naiset ottivat kaksi EM-kultaa Suomeen
9. Helmikuuta 2009 00:00
Alle 63,5kg sarjassa Katariina Perkkiö sai vastaansa vahvaa ammattilaistaustaa omaavan Julie Kitchenin. Katru aloitti jäätävän rauhallisesti ottelun ja se sai agressiivisella tyylillä päälle tulevan Julien sekaisin. Julien pysärit ja sivupotkut viuhuivat ohi ja näistä Katru iski lyöntisarjat englantilaiseen viimeistellen tilanteet potkuilla. Julie yritti kaikkensa, mutta tämä ei tuottanut tulosta vaan Katru vei tilanteet. Toisessa erässä Julie oli aivan pihalla, kun Katru löi lisää kierroksia koneeseen ja kävi päälle. Ainoat englantilaisen hyvät hetket nähtiin kolmannen erän alussa, kun Katru löysäsi vähän tahtia. Erän loppua kohden kuitenkin Julie hyytyi ja Katru käytti tämän hyväkseen. Viimeiseen erään lähdettäessä Julie oli jo aseeton ja ainoa toivo olisi ollut tyrmäys. Katrun suojaus oli kuitenkin vahva ja pelisilmää oli mukana loppun asti. Katru hoiteli tämänkin erän ja näin hän kirkasti viimevuotisen hopeamitalin kultaiseksi.
Alle 67kg sarjassa Anna Willberg sai vastaansa Unkarin Brunner Boglarkan. Lämmittelyvaiheessa Anna uhkui jo itseluottamusta ja hyvää fiilistä. Potkutyynyihin lähti potkut ja lyönnit rennosti ja kaikki ennakoi hyvää ottelua. Ottelun alkaessa Anna kuitenkin oli todella jännittynyt ja kehäkulma käskytti Annan rentoutumaan. Peli aukesi siinä vaiheessa, kun Brunnerin pysäytyspotku osui Annaan. Tämä havahdutti Annan. Jatkossa peli meni seuraavasti: Anna piti etäisyyden hyvänä, plokkasi tai väisti pysärit ja veti kuitiksi vahvan potkun keskivartaloon. Unkarilaisen oli tyydyttävä vain pakittelemaan. Anna oli muutamaan otteeseen ylättää Brunner napakalla yläpotkulla, jossa juuri ja juuri oli hanska välissä. Se vähän mitä ottelussa käytiin lähiottelua vei anna Anna Brunneria sata nolla. Ottelun tuloksen julistuksessa ei ollut epäselvyyttä kumpi voittasi. Toinen Euroopan mestaruus Suomeen, hyvä Anna!
Miehissä Pasi Luukkanan otti pronssia sarjassa -67kg. Ensimmäinen erä oli tasainen, mutta venäläinen Igor Petrov vei erän muutaman osuman turvin. Toinen erä olikin sitten toisinpäin. Pasi liikkui vasurin venäläisen etujalan puolelta sivulle ja napsi osumia sekoittaen venäläisen rytmin. Kolmannessa erässä tasaisuus jatkui, mutta venäläinen otti selvemmät osumat. Neljäs erä noudatti samaa kaavaa. Ottelu oli koko ajan tarkkaa ja virheistä ottelijat rankaisivat heti toisiaan. Tässä leikissä venäläinen oli hyvän pelisilmänsä ansiosta parempi. Hyvä ottelu ja pronssia Pasille!
