Ensimmäinen kuntothainyrkkeily ohjaajakoulutus
9. Toukokuuta 2004 00:00
Suomen Muay Thai - liiton ensimmäistä kertaa koskaan järjestetty thainyrkkeilyn ohjaajakoulutus on vedetty onnistuneesti läpi viime viikonloppuna Turussa. Kursille osallistui liki kaksikymmentä ohjaajaoppilasta, joista kaksi Virosta. Kaksipäiväisellä kurssilla käytiin laajasti läpi eri thainyrkeily ja ikäryhmille vedettäviä harjoitteita ja periaatteita. Kokeneet kurssin ohjaajat esittelevät lukuisia kuntothainyrkkeily harjoitteita sekä toivat tekniikoihin useita eri lähestymiskulmia. Kurssilla käytiin läpi myös vammojen ensiapua, kilpailuavustamista, lihaskuntoharjoitteita, alkeiskurssi näytöksen suunnittelemista, harjoitusturvallisuutta sekä monia muitakin menestyvän thainyrkkeilyseuran perusteita. Kurssilaiset kokivat oppineensa paljon uutta sekä saaneensa paljon eväitä harjoitustenvetoon, mutta myös kurssin vetäjät saivat uusia ajatuksia vaihdellessaan näkemyksiä kurssilaisten kanssa. Seuraava thainyrkkeilyn ohjaajakurssi pidetään ensi syksynä myöhemmin ilmoittettavana ajankohtana.
