MM-joukkue valmis

Marraskuun 27 päivän ja joulukuun 5 päivän välisenä aikana käytäviin thainyrkkeilyn amatöörien maailmanmestaruuskisoihin Suomi lähettää pienen, mutta pippurisen joukkueen. Kisat käydään arvostetuimman amatööriliiton IFMA:n alaisuudessa ja niihin odotetaan osallistuvan yli 500 ottelijaa noin sadasta maasta.
Suomen joukkueen kokoonpano näyttää seuraavalta:
Naiset
-45kg Lotta Loikkanen, Tampereen Chitalada
-48kg Heli Salapuro, Tampereen Chitalada
-63,5kg Anna Willberg, Helsinki Thaiboxing Club
Miehet (B-sarja)
-67kg Jarkko Kekarainen, Jyväskylä Thaiboxing Club
Huoltajiksi joukkueen mukana matkustavat Pertti Nurmi, Milja Heino sekä Vesa Vähäniemi ja tuomareiksi lähtevät Simo Halmevuo sekä Olli Laaksonen.
Suomen joukkue on pieni, mutta menestystä voidaan kuitenkin odottaa. Maan parhaimpiin ottelijoihin kuuluva Anna Willberg on joukkueen suurin menestystoivo. Willberg on urallaan voittanut kultaa EM-kisoissa ja MM-kisoista hänellä on saavutuksenaan hopea ja pronssi. Ehkä nyt olisi kultamitalin paikka. Myös viime kevään EM-hopeamitalisteiltä Lotta Loikkaselta ja Heli Salapurolta voidaan odottaa menestystä jopa mestaruuteen asti.
Miesten puolella Jarkko Kekarainen lähtee hakemaan kokemusta B-sarjaan, joka on tarkoitettu kokemattomille ottelijoille ponnahduslaudaksi varsinaisiin MM-kisoihin. Kekarainen saa toivottavasti hyvä kokemusta kansainvälisistä otteluista.
Kisojen tulokset ilmestyvät todennäköisesti IFMA:n sivuille
