In english

Kolme kultaa EM-kisoista!

28. Toukokuuta 2011 22:31

Thainyrkkeilyn EM-kilpailut päättyivät suomalaisjuhlaan kun kaikki kolme finaaleihin selviytynyttä naisottelijaa, Heli Salapuro, Marjo Rautanen sekä Anna Willberg voittivat torstaina 28.4 oman ottelunsa ja saavuttivat EM-kultaa.

-45 kg:n sarjassa otellut Heli Salapuro voitti pistein Valko-Venäläisen vastustajan, -48 kg:n sarjassa otellut Marjo Rautanen voitti Venäläisen vastustajan sekä -63,5 kg:n sarjassa otellut Anna Willberg voitti isäntämaa Turkin edustajan.

Miesten semifinaleissa -67 kg:n sarjassa otellut Antero Hynynen hävisi pistein saksalaiselle vastustajalle, ja näin ollen Hynynen joutui tyytymään pronssiin näissä kisoissa. Pronssia sai niin ikään -57 kg:n sarjassa otellut Gia Winberg, joka eilen keskiviikkona 27.4 hävisi pisteillä Valko-Venäläiselle hallitsevalle maailmanmestarille.

Suomen kokonaisaldoksi kisoissa tuli kolme kultaa sekä kaksi pronssia, mitä voidaan pitää erinomaisena suorituksena.

 

Suomen joukkue. Kuvasta puuttuvat Janne Ollonen sekä tuomari Simo Halmevuo.

 
Uutisarkistoon