EM-kisat 5. kisapäivä
29.5.2010
Päivän aikana käytiin monen sarja semifinaali otteluita. Päivän aikana näkyi selkeästi, että otteluiden taso oli kohonnut huomattavasti. Muutamissa sarjoissa oli myös havaittavissa, että vaikka ottelijat ottelivat teknisesti hyvin, turnaus alkaa painaa.
Poikien sarjoissa ottelijat ovat aivan törkeen pitkiä. -63,5kg:n ottelijat ovat varmastikin 185cm pitkiä ja jokaisella lyönnillä yritetään lyödä päätä irti. On myös selkeästi havaittavissa, että poikien junnusarjassa on sattunut eniten pahoja tyrmäyksiä. Top 10 tekniikoiden kärkipaikkaa pitää, takakautta kiertokyynärpää tauluun, lähiottelussa pää alas ja polvi päähän sekä muutama yläpotkulla tehty tyrmäys. Joidenkin ottelijoiden onneksi kehätuomari tulee kohtalaisen nopeasti lähiottelussa väliin, jotta vahvempi ei ehdi vetää polvea päähän.
-67 kilosissa Kulebin ja Petrov kohtasivat semifinaalissa. Kyllä jätkät osaa otella. Matsi oli tosi tasainen ja tiukka. Uskoisin, että voitto ratkesi Kulebinin hyväksi sillä, että hän tuli eteenpäin ja teki aloitteita sekä oli läheltä hivenen vahvempi.
Naisten alle 63,5 kilosissa ukrainan Gupalo Valentyna veti aika vahvasti, käyttäen portugalilaista kolme kertaa luvunlaskulla, jonka jälkeen kehätuomari päästi portugalin tytön pois kehästä.
Valkovenäjän +91 kaveri 2008 EM1 ja MM1 on vetänyt aika vahvasti. Kaveri otti tänään toisen matsinsa ja veti venäläistä pataan. On aika hienoa katsoa, että ton kokoinen mörrimöykki jaksaa tehdä noin järkyttävän määrän töitä, matsit eivät ole nyhjäämistä ja tekniikka pysyy hyvin kasassa.
Tänäänkään ei ollut Anteron päivä. Juttelin aamusella Venäjän joukkueen johtajan kanssa, venäläinen Kuzhin Konstantin ei voinut otella Anteroa vastaan, koska venäläisellä on sovittu ensi viikonlopulle joku pro matsi Saksaan, eikä siksi halunnut ottaa turhia riskejä. Kyselin seuraavaksi Espanjan Jonathan Fabiania, joka hävisi turkkilaiselle, jota vastaan Antsun piti otella, ennen kuin lekuri kielsi Antero ottelemasta. Noin 186cm espanjalainen suostui ottelemaan. Kisajärjestäjä oli jo kertaalleen sanonut, että jos hommaamme vastustajan, Antsu voi otella. Nyt piti saada enää huomiseen ottelulistaan Antsun matsi, mutta nyt se ei enää sitten käynytkään. Toisaalta järjestäjien ja varsinkin tuomareiden kannan ymmärtää, koska finaalipäivänä on vain yksi kehä käytössä ja matseja tulee olemaan noin 30. Monena päivänä A-kehän listassa on ollut matseja noin 30, mutta niistä vajaa kymmenen matsia on siirretty B-kehään ja silti matsit ovat kestäneet suunnilleen 8 tuntia.
Huomenna päästämme Lotan ja Helin irti, molemmat ovat olleet täpinöissään päästessään vihdoinkin ottelemaan ja odottelu loppuu. Tytöt tekevät varmasti parhaansa pitääkseen Suomenlippua korkealla.
