Suomen Muaythai – liitto ry

Muaythai Baltic Open 2018, Liettua, Trakai 2.-4.2.2018

Baltic Open järjestettiin nyt toista kertaa Liettuassa. Kisapaikaksi oli valittu pieni 4000 asukkaan Trakai, joka sijaitsee Liettuan pääkaupungin, Vilnan, välittömässä läheisyydessä. Majoittuminen ja kisa-areena oli rakennuttu Liettuan Olympiakeskukseen, joka tarjosi hyvät puitteet tälle tapahtumalle. Järjestelyt toimivat moitteetta ja paikalliset järjestäjät olivat hyvin avuliaita koko viikonlopun ajan.

Kisoihin oli ilmoittautunut ennakkoon yli 200 ottelijaa, yli kymmenestä maasta. Lapsia ja nuoria näistä ilmoittautuneista oli noin puolet. Nämä tulevaisuuden tähdet viettivät pitkän viikonlopun yhdessä esikuviensa kanssa. Esimerkiksi Valko-Venäjän joukkue oli valinnut tämän tapahtuman yhdeksi etapiksi valmistautuessaan kevään MM-kisoihin. Heidän joukkueessaan oli mukana 3 maailmanmestaria.

Suomea ja Combat Academy of Finlandia kisoissa edusti Riikka Järvenpää -67kg:n sarjassa. Riikka päätti lähteä näihin kisoihin, koska samaan aikaan järjestetyissä SM-kisoissa ei hänelle löytynyt vastustajaa omaan sarjaan.

Arvonnoissa hänen sarjassaan oli kolme ottelijaa; Riikka, Aleksandra Sitnikova, Valko-Venäjä ja Sarah Abraham, Israel. Sarah pääsi arvalla finaaliin ja Riikan semifinaalivastustajaksi tuli Aleksandra.

Semifinaalista ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville, sillä saimme kuulla tulevasta Walk Over -voitosta juuri ennen kuin Riikka astui kehään. Aleksandra oli sairastunut edellisenä yönä, eikä voinut otella semifinaalissa. Ottelu vaihtui iltatreeniin, jossa valmentaja sai tuntea urheilijan pettymyksen peruuntuneesta ottelusta.

Finaalissa Riikka otteli Israelin Sarah Abrahamia vastaan. Ottelu kulki alusta asti Riikan määrätessä tahdin. Sarah väläytteli hienoja kyynerpäätekniikoita ja kiertopotkuja pitkin ottelua, jotka Riikka onnistui väistämään ja torjumaan. Riikka oli kuitenkin vahvempi kaikilla ottelun osa-alueilla. Toisessa erässä Sarahille laskettiin lukua Riikan lyöntisarjan päätteeksi. Sarah taisteli kuitenkin hienosti ottelun loppuun asti. Ottelun päätyttyä Riikka julistettiin voittajaksi puhtaalla 3-0 tuomiolla.

Näistä kansainvälisistä kisoista ja tästä ottelusta kertyi hyvää kokemusta kohti seuraavia tavoitteita. Nyt suuntaamme takaisin salille treenaamaan tulevia koitoksia varten.

Teksti ja kuva: Jarno Laitinen, valmentaja