Suomen Muaythai – liitto ry

SM-kilpailujen toinen päivä

Haastaja Org tuulettaa, mestari antaa vastustajalleen tunnustusta, kuva: Deo Phetsanghat

Lauantaina iskettiin semifinaaliotteluja ja neljä finaalia. Ilta tarjosi huikeaa draamaa heti alkuun, kun naisten -54kg sarjan kokemattomin ottelija Grite Org iski tiensä finaaliin kaatamalla sensaatiomaisesti sarjan ennakkosuosikin Mirka Phetsanghatin.

Miesten -71 kg sarja oli viimeiseen sekuntiin asti täynnä yllättäviä käänteitä ja läheltä piti tilanteita. Ottelun alussa Aleksander Vartiaynen pääsi niskan päälle ja oli päättää ottelun vahvoilla takakäden suorillaan. Johannes Puranen teki loistavan nousun viimeiseen erään ja oli lähellä saada jopa koko ottelun ratkaisevaa osumaa.

Naisten -48 kg sarja iskettiin Satu Mykkäsen ja vahvan Jenna Horton välillä. Horto sai kädet toimimaan, mutta jalat unohtuivat. Mykkäsellä oli helpohko ottelu hoitaa jälkitilanteet ja vastapalloon ajoitetut potkut nimiinsä. Mykkänen oli ilmoittautunut -45kg sarjaan, mutta siinä ei ollut muita osallistujia.

Miesten -81kg sarjassa Simo Ukkonen jyrähteli itsensä ukkosen lailla mestariksi. Paras terä oli jo ehkä hieman kadonnut, mutta hetkittäin nähtiin häivähdyksiä “Thundermaisesta” spiritistä.

Valta vaihtui miesten -63,5kg:n sarjassa, kun vuosia sarjaa hallinut Kari Viinikainen siirtyi -60kg:n sarjaan. Nuori Vihtori Lind teki depyytin aikuisten sarjaan ja otti omansa vahvalla ja voitontahtoisella esityksella. Sarjan valtikka on nyt uusissa käsissä, eikä siitä taistelutta varmasti luovuta.

Illan iloisin uusi Suomenmestari oli Miina Sirkeoja, joka vihdoinkin vuosien hopeasijojen jälkeen saavutti SM-kultaa.

Tulokset alla:
11 N -54 kg Mirka Phetsanghat, CAF vs Grite Org, Crest 0-3
12 N -54 kg Pauliina Salonen LTBC vs Heli Salapuro Kstbc 3-0
13 M -71 kg Ossi Kokkoniemi LTBC, LTBC vs Niko Korventaus, CAF 3-0
14 M -71 kg Alexander Vartiaynen, HTBC vs Johannes Puranen, Pvtbc 3-0
15 N -57 kg Riina Sipovaara, HTBC vs Elsa Pippuri, LTBC 3-0
16 N -57 kg Linnea Lindgård, HTBC vs Anne Koskela, CAF 0-3
17 N -48 kg Satu Mykkänen, HTBC vs Jenna Horto, GB Gym 3-0
18 M -63,5 kg Onni Haapala, PvTBC vs Vihtori Lind, LTBC 0-3
19 N -63,5 kg Miina Sirkeoja, Chi vs Susanna Lamminpää, TMT 3-0
20 M -81 kg Simo Ukkonen, KTBC vs Yrjö Kopio, Chi 3-0