Suomen Muaythai – liitto ry

Syksy tuo tullessaan tapahtumia ja toimintaa

Tosin kesäkin oli tällä kertaa kohtuullisen vilkas. Toukokuussa iskettiin MM-kilpailut Valko-Venäjällä, heinäkuussa The World Games kilpailut Puolassa ja elokuussa junioreiden MM-kilpailut Thaimaassa. Näiden lisäksi iskettiin kansallisia salikisoja ja suomalaisottelijat ottelivat maailmalla useissa eri tapahtumissa.

Syykuun tapahtumia:

Lokakuun tapahtumia:

Marraskuun tapahtumia:

Joulukuun tapahtumia:

Tapahtumalistan lisäksi SMTL:n jäsenseurojen salit järjestävät paljon muuta omaa toimintaa. Tapahtumakalenteria päivitetään sitä mukaan, kun uusia tapahtumia saadaan tiedoksi, kannattaa seurata SMTL Facebook sivustoa ja pysyä menossa mukana!

Kuva: IFMA (junioreiden MM-kilpailut 2017)