Suomen Muaythai – liitto ry

Nurminen ja Lind putosivat jatkosta taistellen!

Maanantaina 7.8.2017 junioreiden MM-kehään astui ensimmäisenä Sanni Nurminen tyttöjen -54 kg:n sarjassa vastassaan Turkki. Ensimmäinen erä meni turkkilaiselle, mutta Nurminen aloitti toisessa erässä hurjan jahdin ja kirjasi erän nimiinsä. Kolmas erä oli hapottavaa taistelua puolin ja toisin loppuun asti. Suomalaiskulmasta oltiin toiveikkaita, että Nurmisen taistelu olisi palkittu voitolla, mutta äärimmäisen tasainen ottelu tuomittiin vastustajan kulmaukseen pistein 29-28. Nuori 17-vuotias Sanni Nurminen on Suomen ja Lahti Thaiboxing Clubin ylpeys, joka on iästään huolimatta keitetty jo monissa liemissä. Hänen vahvuutenaan on lajinomainen taitava tekniikka yhdistettynä kovaan voitontahtoon. Nämä kilpailut osoittivat jälleen kerran, että hän on ottelijana matkalla maailman huipulle ja oikeita asioita on tehty hänen kohdallaan paljon.

Saman päivän toisena ottelijana kehään astui MM-depytantti Vihtori Lind vastassaan Thaimaa poikien -67 kg:n sarjassa. Ottelun käsikirjoitus oli kuin kopio Nurmisen ottelusta. Lind onnistui viemään toisen erän nimiinsä hienolla taistelulla ja viimeiseen erään lähdettiin Nurmisen ottelun tapaan kutkuttavasta tasatilanteesta. Kolmannen erän ratkaisivat thaimaalaisen potkut, joita hän sai tehtyä enemmän. Lindiltä kuitenkin hieno avaus MM-kehissä. Mainittakoon vielä,  että thaimaalainen voitti edellisen ottelunsa keskeytyksellä vartalopotkujen osuessa niin, ettei ottelua voitu enää jatkaa. Ottelun tulos pisteiden valossa 29-28 kertoo tasaisesta ottelusta, jossa pienetkin asiat ratkaisevat lopputuloksen. Vasta 16-vuotias Lind oli ensimmäisessä kansainvälisessä ottelussaan kovassa paikassa, mutta osoitti kuuluvansa näihin kekkereihin. Hänellä ei ole vielä kovin paljoa ottelukokemusta, mutta tämä kokemus varmasti kasvatti häntä askeleen eteenpäin. Huima taistelija, josta kuullaan vielä!

Junioreiden MM-kilpailut ovat tasoltaan ja osallistujamäärältään huimaa kerrottavaa. Sekä Nurmisen että Lindin sarjoissa oli niin paljon osallistujia, että sarjan voittajat pääsevät ottelemaan peräti viisi ottelua. Se on junioreiden kilpailuissa paljon ja nähtäväksi jää, onko näissä kilpailuissa tehty osallistujaennätys. Haastetta otteluihin tuo se, että ne käydään ulkona yli +30 asteen helteessä. Tämä on suomalaisottelijoille haaste ja samalla myös mahdollisuus.

Onnittelut Lahti Thaiboxing Clubille hyvästä työstä junioreiden valmennuksessa ja isot aplodit ottelijoille hyvistä otteista kehässä!

Raportteja, kuvia, ottelutuloksia ja paljon muuta:
www.ifmamuaythai.org ja IFMA Facebook sivuilta.