Suomen Muaythai – liitto ry

Lahti Thaiboxing Clubin naiset jyräsivät Queen of the Ring 2 tapahtumassa Ruotsissa

 
QOTR2

Lauantaina Ruotsin Lundissa iskettiin Queen of the Ring 2 otteluilta. Nimensä mukaisesti tapahtumassa oli vain naisottelijoita. Suomesta mukana olivat lahtelaiset Sanni Nurminen ja Tessa Kakkonen. Valmentajan roolissa hääräsivät Teemu Hellevaara ja Laressa Van Emdem. Suomalaiset eivät jättäneet ruotsittarille mitään mahdollisuuksia, vaan jyräsivät heidät alleen junioreissa ja aikuisissa.

Sanni Nurminen vs Freja Kågström, juniorit -48 kg
Ruotsin mestari Kågström lähti heti ensimmäisestä erästä alkaen hakemaan aggressiivisesti lyöntejä ja lähiottelua. Nurminen vastasi tähän potkuilla. Ruotsitar nappaili potkuja kiinni, mutta vastaiskut jäivät kuitenkin puuttumaan.

Ottelun jatkuessa eteenpäin Nurminen alkoi viemään tilanteita hyvillä lyönti ja potku yhdistelmillään, viljelleen etenkin vahvoja takajalan alapotkuja. Ottelun loppu kulki samalla kaavalla, ruotsalaisen hakiessa vahvoja lyönti yhdistelmiä ja Nurmisen voittaessa tilanteita monipuolisella ja vahvalla tekniikalla. Nurmiselle selkeä 3-0 voitto ja vahva esitys omanikäisten ja -painoisten sarjassa vieraskehässä.

Tessa Kakkonen vs Johanna Rydberg, naiset -51kg
Tässä ottelussa kehään astui kaksi kehäkettua, joiden kokemus ja taitotaso ovat maailman ehdotonta eliittiä. Naiset ovat kohdanneet aikaisemminkin ja tuolloin Rydberg poistui kehästä voittajana. Kakkonen oli tuolloin vielä juniori ja aloitteli ottelijauraansa. Lisämaustetta otteluun toi ylempi painosarja, Kakkonen asteli normaalisarjaansa ylemmäs. Rohkea veto, kuten huippuottelijalla pitääkin olla!

Rydberg aloitti ottelun aktiivisemmalla ottelu tyylillä lyöden vahvasti ja osuen painavilla polvilla lähiottelu tilanteissa. Kakkonen ei tästä hätkähtänyt vaan torjui iskut vahvaan suojaukseen. Rydbergin hyökkäävä tyyli oli ennalta arvattava ja Kakkosella oli suorastaan helpohkoa iskeä vahva kyynärpäälyönti vastaan viiltäen pitkä haava vastustajan otsaan. Välittömästi iskun vaikutuksen huomattuaan Kakkonen iski sisälle vahvat lyönti yhdistelmät ja pian tämän jälkeen tuomari joutui keskeyttämään ottelun Rydbergin haavan vuotaessa runsaasti verta. Voitto Kakkoselle RSC tuomiolla ja uudet kehäkuningattaret suomalaisittain oli tosiasia.

Kuva ja testi: QOTR2 tiimi